15 sekunnin viisumihaastattelu ja muuta mukavaa

Nyt se on sitten ohi! Ja hengissä selvittiin. En mä kyllä yöuniani menettanyt viisumihaastattelun takia, mutta kyllä alko perhoset bilettää mahanpohjassa vähän ennen h-hetkeä. Onneks olin vakoillut kavalasti muiden blogeja, joilla viisumihaastattelu on jo takana päin, ja osasin varautua.

Aamulla nousin elämäni kunnossa kello 6. Matka kesti sen yli 2 tuntia, kannettavan akku ei... :( Meitin järjestö, YFU, meni ryhmänä haastikseen. Ensin oli tää perus "ota vyö pois vaikka housut tippuis"- turvatarkastus. Eli tällänen samanlainen ku lentokentillä. Olin tarpeeks turvallinen, ja sitten oli vuorossa saatto toiseen taloon vartijan kanssa joka puhu tasan kaks sanaa koko matkan aikana (jotka ei ollu "mitä kuuluu")

Sitten yhellä luukulla multa otettiin kylmästi kaikki mun paperit pois, passia myöten. Sen jälkeen sormenjäljet. Ekalla luukulla oleva mies oli rento ja puhu suomee. Sormenjälkityypin asian ymmärsin, vaikka puhu englantia. Toisaalta vaatiko se paljon fiksuutta, ku kopin edessä on sormenjäljenottokone. Sitten oli vuorossa viimeisin, muttei tosiaan vähäisin pelkäämisen suhteen. Tsägäl kuulin aika monen haastattelun, joka kesti sen 15 sekuntia. Ihan perus: "minne meet?" "mitä aiot tehä siä?" Sit sai mennä.

Luulin jo, että mut oli unohdettu, hylätty ja pyyhitty pois kokonaan. Sitten se tuli "Hääöräöäönoäja". Hitto se kuulosti coolilta! Vois muuttaa sukunimensä tollaseks. Mun haastiksen alkukaan ei ollu helppo. Olin tehny viisumihakemuksen ennen kun sain vaihtotiedon. Siinä si enkuks selittää se naiselle, joka tuskin osaa sanoo ees "kissa" suomeks. Selityksen jälkeen olin helpottunut, että olis pahin ohi. Mutta ei tosiaan! Nainen heitti ässän hihasta ja kysy kysymyksen, mitä ei ollu viä keltään mun kuullen kysynyt "Miksi hait vaihto-oppilaaksi?" englanniks... Hetken tuntu ku aika olis pysähtyny, enkä mä ny tarkota sitä ku näkee elämänsä rakkauden, sillä mä näin elämäni suurimman tyhjyyden aivoissani. Hetken jäädyttämisen jälkeen mun suu alko liikkua, ja jotain vastauksen tapausta sieltä tuli, hiljaa mutta varmasti. Sen jälkeen sain mennä. Voin kertoo teille, että se oli ehdottomasti elämäni pisin 15 sekuntia.

Nyt on tääki taakka pois harteilta. Enää yks hikinen paperi postiin, nii si pitäis päästä vaihtoon :--) Vaik kaikkihan sitä hokee, ettei sitä vaihtamalla parane. Voi parantua! Sen näkee si ku tuun vähä alle vuoden päästä takasi, nii oonko si parempi ihminen. Voiko ees tän paremmaks enää muuttuu? ;o :DD

Nyt on jo sellaset fiilikset, et "MÄ HALUUN LÄHTEE TÄNÄÄN JO!" Perhekin, mistä viimeksi kerroin odottaa innolla ja on niin sairaan mukavan olonen, et miks toi kello tikittää noin hitaasti (mut nopeemmi ku haastattelus). Sähköpostiliikenne mun ja mun jenkkiåperheen välillä on ollu vilkasta ku Helsingin liikenne. Kylen, 20-poika perheessä, kanssa oon jutellu jo Facebookissakin. Vaikuttaa siltä, et ollaan ku pata ja kattila, muttei soimata toisiamme.

Lopuksi voisin vielä jauhaa siitä, millanen mun normipäivä tulee mahdollisesti olemaan jenkeissä. Ensin mä herään, avaan silmäni, nousen istuun sängyllä. OKEI mä lopetan, ennen ku kaikki painaa oikeessa yläkulmas olevaa rastia. :--DD Koulu alkaa klo 8 aamulla, mikä on sinänsä "jees". Pääsen kuulemma perheen äidin Georgeannen kyydillä kouluun ja takas. Mutta kun saa kavereita, niin kyyti voi järjestyä sitäkin kautta. Vois kyl olla nirso ja sanoo et "En tuu alle miljoonan dollarin autoon likaan persettäni." Tolla lauseella kavereita vasta saiski! ((:

Koulun jälkeen on koulun joukkueen harjoitukset. Ensin alkaa amerikkalaisen jalkapallon kausi, ja mä oon näillä näkymin menossa pelaileen. Toivottavasti pysyy pää paikallaan... Harjoituksia on joka päivä, ja otteluita on joko omalla tai jollakin toisella koululla. Kotona olen kuulemma harjoitusten jälkeen noin puoli 7 PM. Sitten vuorossa läksyt, niiden jälkeen chillailu, jolle ei mun matikkapäällä jää ihan hirveesti aikaa. Mutta se ei mua haittaa ollenkaan! Hyvä et mua pidetään kiireisenä, etten esimerkiks jäädyittäis Facebookin "päivitä" nappulaa 247. Koris, baseball yms on sitten tiedossa jossain vaiheessa vuotta vuorollaan jenkkifudiksen jälkeen. Eli kai sitä kunnossakin pitäisi pysyä. Hope so...


Tällä hetkellä sitä voisi jo pikkuhiljaa miettiä, "MITÄ OTAN MESSIIN?" Koska tän blogin lukijoiden vallitseva ominaisuus on nainen, en vahingossakaan kysy teiltä tätä kysymystä. Kyllä mä ittekki osaan ottaa ne meikit ja bikinit mukaan. Vaatteita kelasin ottaa vain ja ainoastaan 2-3 erilaist vaateyhdistelmää. Koska siellä ei vingu possut, vaan VISA.

Koska tän blogin pituus lähentelee jo lehmän häntää, niin jätän suosiolla seuraavan asian seuraavan blogimerkintään. Sen verran voin paljastaa (siis blogista, en itsestäni), että aihe tulee sijoittumaan toiseen maailmansotaan. NO EI TOSIAAN :--D Aion kertoa seuraavalla kerralla, mitä kaikkee tänne Suomeen jää ja miten ylpee voi olla ku on suomalainen.

Siihen asti, näkemiin.

Sami